Tavoitteita vuodelle 2018

Heippa! Tänä yönnä vuosi vaihtuu ja siksi ajattelinkin nyt tehdä postauksen tulevaan vuoteen liittyen. Mulla on vaikeuksia pysyä tavoitteissa ja suunnitelmissa, mutta rakastan suunnittelua ja siksi haluankin tehdä vanhoista blogeistani tavaksi muodostuneen tavoitteet uudelle vuodelle -postauksen.

1. Tavoitteeni on tärkein ja tämän haluan toteuttaa. Tavoitteenani on nimittäin alkaa käymään Nelman kanssa lenkillä enemmän. Koen välillä olevani hyvin surkea koiranomistaja sillä usein lenkkeily jää hyvin vähäiseksi. Roopen kanssa sain monesti hyvän lenkkeilyrytmin ja kävin lähes joka päivä puolen tunnin lenkillä ja tämä kuuluisi olla jokaisen koiran perusrutiineja, mutta minulle lenkille lähteminen on usein vaikeaa, vaikka itse lenkillä onkin melkeimpä aina tosi mukavaa. Tavoitteena olisi siis alkaa käymään vähintään viisi kertaa viikossa noin puolen tunnin lenkki, ennen kaikkea Nelman, mutta myös omankin hyvinvointini takia.

2. Tavoitteenani on treenata omatoimisesti tokoa ja toki siinä sivussa myös pentuagilityssä opittuja asioita sekä kaikkea muuta, mitä nyt keksiikään. Tokojuttuja haluan kuitenkin treenailla paljon ja pyrin saamaan omatoimiseenkin treenailuun jonkinlaisen rutiinin. Tähtään myös seuraavaan tokokurssiin, joita järjestetään keväisin ja syksyisin ja tavoitteenani olisi edetä itsenäisesti, jotta pääsisin viimeistään syksyllä tottelevaisuuskoulutuksen lukioon, jossa on jo muutamia osaamisvaatimuksia. (lukio siis on viimeksi käydymme ala-asteen jälkeen seuraava taso meillä tottelevaisuuskursseissa)

3. Tavoitteena on käydä Nelman kanssa joissakin näyttelyissä keväällä/kesällä. Olen jo koiraa etsiessäni päättänyt haluavani joku päivä kehään, joten tulevana vuonna olisi tarkoitus korkata näyttelymatkamme ja katsoa, miten sellainen luonnistuu. En siis ole ikinä itsekään osallistunut näyttelyihin, joten eka kerta mulle ja Nelmalle molemmille.

4. ja viimeinen tavoite liittyy tähän blogiin. Tarkoituksenani on siis alkaa bloggaamaan kunnolla niin, että postauksia tulisi vähintään kerran viikossa. Tiedän jo nyt, että tämä ei välttämättä lähde heti vuoden alusta rullaamaan, mutta tavoitteena onkin lähinnä opetella tämän vuoden aikana löytää sopiva rutiini ja postata paljon, koska uskon, että postausaiheita kyllä löytyy, jos vain miettii ja motivoituu kunnolla.

Onnellista uuttavuotta kaikille ja ihanaa, että jaksatte lukea blogiani!

Miten päädyin hankkimaan juuri Nelman?

Heippa! En muista tarkalleen minä vuonna, mutta about 6 vuotta sitten aloin haluamaan ikiomaa koiraa. Vinguin erityisesti syksyisin omaa koiraa, koska silloin Roope oli isäni kanssa metsillä ja tietenkin juuri silloin minulla oli intoa koiran kanssa puuhailuun.

Muistaakseni jopa ensimmäinen rotu, jota mietin, oli shetlanninlammaskoira, mutta se hiipui, koska äitini työkaveri sai beaglen pennun, jolle ajatteleltiin tehtävän parin vuoden päästä pennut. Niimpä innostuin beagleistä ja kävimme jopa katsomassa äitini työkaverin beagleä. Jokunen tovi vierähti ja eräänä kesänä mökillä ollessamme, isäni sukulainen tuli käymään pienen japaninpystykorvapennun kanssa ja siitä syttyi suuri innostus kyseistä rotua kohtaa. Olinkin parin vuoden ajan aivan varma, että jonain päivänä perheeseemme saapuisi minun oma japsipentu. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Vuoden 2016 kesällä jokin sai minut ajattelemaan, että japaninpystykorvassa ei ole sitä jotain. Niimpä aloin taas tutustumaan eri rotuvaihtoehtoihin. Tässä vaiheessa suhtautuminen asiaan oli jo huomattavasti kypsempää, joten aloin vihdoin laittamaan viestiä eri kasvattajille. Kyselin japsikasvattajien lisäksi tietoa corgikasvattajilta ja shelttikasvattajilta. Olin taas löytänyt sheltit ja pian minulla oli kaksi rotua jäljellä, japaninpystykorva ja shetlanninlammaskoira.

Aloin etsimään shelteistä ja japseista enemmän tietoa ja pyrin löytämään mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia kyseisistä roduista ja niin se sheltti vain voitti. Luonne ja soveltuvuus moniin lajeijin sekä ensimmäiseksi koiraksi kiehtoivat ja jokin siitä japsista vaan puuttuu, en tiedä vieläkään mikä.

Syksyllä minulla oli jo kasvattaja tiedossa, ja pentue oli tulossa tammikuulle 2017. Soittelimme kasvattajan kanssa vuoden 2016 lopussa, mutta tammikuun alussa sain elämäni parhaimman soiton; pennut ovat syntyneet 2.1. ja toinen niistä on minulle, jos vain haluan sen. 14.1. laitoin kasvattajalle viestin, että otamme pennun.

Helmikuun puolivälissä menimme katsomaan pentuja ja jo kuvista suosikikseni oli noussut Onneliksi nimetty pentu. Nähtyämme pennut, tykkäsin edelleen enemmän Onnelista. Se oli kahdesta pennusta isompi ja tykkäsi pyöriä ympäriinsä enemmän kuin toinen. Onnelin minä sitten valitsin ja 27. helmikuuta haimme sen kotiin ja uudeksi nimeksi valikoitui Nelma.

Tässäpä oli tarina, miten päädyin juuri shetlanninlammaskoiraan ja juuri Nelmaan. Yhden päivän kaduin, mutta vain siitä syystä, että Roope päätettiin lopettaa ja ajatus tuntui hirveältä, mutta sitä lukuunottamatta en ole päivääkään katunut. Koiran hankinta juuri siinä vaiheessa oli mahtava valinta. Ja en olisi ikinä voinut kuvitella, että ensimmäinen oma koirani voisi olla näin nappivalinta. Nelma on täydellinen koira juuri minulle.

Meille tulee pikkuveijari!

Heippa! Nyt uskallan vihdoin tänne blogiinikin kertoa, että meille on tulossa uusi perheenjäsen.

Jonkun aikaa Roopen lopetuksen jälkeen isäni alkoi tarkkailemaan tulevia pohjanpystykorvapentueita ja soittikin parille kasvattajalle. Yhdestä pentueesta varattiin uros, mutta valitettavasti kyseinen pentue jouduttiin saattamaan hätäsektiolla maailmaan ja vain kaksi narttua jäi eloon.

Jokunen tovi kului ja serkkuni sattui juttelemaan isäni kanssa ja hän kertoi kaverillaan olevasta pohjanpystykorva-suomenpystykorvamixpentueesta. Isäni innostui ja soitti kyseiselle henkilölle. Pari viikkoa taisi mennä, että saimme varmistuksen, pentueen ainoa uros on varattu meille. Yhtenä iltana Isäni laukkoi innoissaan yläkertaan ja ilmoitti ”minä saan pennun” (tai jotain tuollaista).

Eräänä luantaina (9.12.) Kävimme sitten katsomassa pentuja, jotka olivat silloin viisi viikkoisia, todella suloisia ja PIENIÄ. Meidän pentu oli kaikkein energisin kaikista kolmesta pennusta ja pentueen nartuista toinen leikki uroksemme kanssa ja toinen oli hieman arempi yksilö. Suloisia olivat kaikki!

Koskas tämä pikkuherra sitten oikein meille tulee? Noh, tammikuun ekalla viikolla, eli ensiviikolla! Minä en malta odottaa nähdä, miten Nelma suhtautuu uuteen tulokkaaseen, mutta eiköhän se hyvin mene! Viimeistään parin viikon päästä saatte tietää, miten meillä on pennun kanssa mennyt.

Kaikki postauksen kuvat otettu silloin, kun pennut oli viisiviikkoisia (kun kävimme katsomassa niitä)

Hyvää Joulua!

Millainen tämä meidän Nelma oikeastaan on?

Heippa ja tervetuloa ensimmäisen (jos infoa ei lasketa) joulukuu-videoni pariin! Ajattelin tänään kertoa hieman faktoja tämän blogin päätähdestä elikkä Nelmasta.

Nelma ...

... on ollut todella helppo pentu. En olisi ikinä uskonut, että koiranpentu voisi olla niin kiltti kuin Nelma. Mitä nyt pienempänä puri listoja ja kodinhoitohuoneemme portaankulmaa sekä reiitti parit sukat, mutta on tehnyt hyvin vähän tuhoja ainakin verrattuna villeimpiin tarinoihin ja videoihin mitä on tullut nähtyä.

... on hyvin ihmisrakas. Meidän neiti haluaisi aina rynnätä rapsuteltavaksi, kun kadulla tulee vastaan ihminen ja varsinkin, jos sitä kohti kävelee niin se alkaa hyppiä ja pyöriä ihan innoissaan.

... on tosi kova tyttö nuolemaan. Sitten kun on päästy vihdoin rapsuteltavaksi (tai vaikka ei ees rapsuteltavaksi) niin alkaa hullu nuoleminen ja ne, jotka ovat meidän Nelmaa joskus rapsuttaneet, eivät varmasti ole välttyneet sen pusuilta. Neiti on siitä asti ollut kova nuolemaan, kun oppi olemaan purematta.

... tunkee lähes aina rapsuttaessa takapuolensa ihmistä päin ja oikeastaan myös silloin vaikka ei rapsuttaisi, jos joku tulee kotiin tai meille kylään ja/tai se haluaa huomiota. Sillä on tapana pakittaa ihmistä päin ja jos sattuu istumaan lattialla, istuu se monesti syliin pakittaen.

... on todella hiljainen. Meidän neiti ei turhasta urputa. Se ei hauku, jos joku tulee meille kotiin, eikä se hauku muille koirille (paitsi hyvin harvoin, jos toinen koira haukkuu Nelmalle). Ne harvat kerrat, kun Nelma haukkuu, on yleensä silloin, kun isäni kiusaa sitä/leikkii sen kanssa.

... nukkuu tosi usein selällään. Entiiä, onko tämä joku shelttien juttu, koska monesti shelttien face-ryhmässä tulee vastaan samanlaisia tapauksia, mutta Nelma siis nukkuu hyvin usein selällään ja monesti jopa monta minuuttia putkeen, mikä on tietääkseni harvinaista koirilla(?) vai olenko väärässä?

... osaa sanat ruoka ja syömään. Aina, kun joku sanoo vahingossa jommankumman sanoista, Nelma alkaa pyörimään innoissaan. Ja auta armias, kun ollaan Nelman kanssa yläkerrassa ja joku kutsuu minut (tai Nelman) syömään, neiti nousee samantien ja kipittää alakertaan nanosekunneissa.

... on ahmatti. Tämä nyt on tyypillistä shelttiä, mutta meidän Nelma ainakin rakastaa ruokaa ja herkkuja. Se syö kaiken ruoan, mitä eteen tulee, oli se sitten kurkkua tai nakkeja. Tämä on kyllä hyvä puoli siinä, että koulutus on herkkujen kanssa helppoa ja kaikki lääketabletitkin menee alas tuosta noin vaan.

Toivon, että piditte näistä faktoista, pyrin valitsemaan mukaan myös niitä Nelman hauskimpia tapoja, kertokaa ihmeessä oliko nämä sellaisia!

Elämäni tärkein koira

Haaveilimme siskoni kanssa koko lapsuutemme koiraa perheeseemme. Samana vuonna, kun täytin yhdeksän, haaveemme toteutui. Oli joulukuu 2009, kun haimme pienen suomenpystykorvapennun kotiimme. Siitä päivästä asti tämä kyseinen koira on ollut elämäni tärkein koira ja sitä se tulee aina olemaan.

Pennun nimi oli Roope, se nimi oli päätetty jo kasvattajalla ja se pysyi. Täydellinen nimi elämäni koiralle, veljelleni. Pentuvuodet menivät nopeasti, koulukaverini kävivät katsomassa uutta koiranpentuamme ja minä esittelin sitä ylpeästi kaikille. Monet kerrat tulin koulusta ja tuholainen odotti minua jätöksineen kodinhoitohuoneessa, mutta sitten siivottiin yhdessä ja leikittiin.

En muista tarkalleen koska se oli, mutta jossain vaiheessa Roope oli jo niin iso, että se muutti ulos häkkiin ja päivisin juoksunaruun. Siellä häkissä se aina haukkui iloisena, kun tulin koulusta ja sitten päästin sen juoksunaruun päiväksi, kylmimmillä keleillä sisälle joksikin aikaa. Kasvettuaan se ei enää viihtynyt sisällä puolta tuntia kauempaa, mutta onneksi pystyi mennä uloskin telmimään ja lenkkeilemään.

Kesät, talvet ja keväät olivat aikaa, jolloin innostuin aina välillä kouluttamaan Roopea puskatokoiluun, agilityyn ja jopa koiratanssiinkin. Näistä ei metsäpojan kanssa oikein tullut mitään, mutta komeasti se hyppi esteitä ja menihän ne tokoilutkin välillä ihan ok:sti. 

Syksyt oli aina ne pahimmat. Metsästyskausi. Viikonloput Roope lähti iskän kanssa metsälle ja tietenkin juuri silloin halutti lenkkeillä ja temmeltää Roopen kanssa. Roopelle metsästyskaudet olivat toki niitä parhaita, sillä tämä poika nautti eniten metsässä juoksentelusta ja isännän kanssa puuhailusta (olihan se pääasiassa iskän metsäkoira).

Metsästyskaudet olivat myös siinä mielessä pahoja, että ikinä ei tiennyt, mitä voi tapahtua. Mietin monet kerrat, miten Roope voi ja onhan sillä varmasti kaikki hyvin. Ensimmäisinä vuosina, kun ei ollut tutkapantaa, Roope karkaili monesti, joten jännitin monet kerrat, että se katoaa lopullisesti jonnekin metsikköön. Roope ei kadonnut koskaan lopullisesti metsiin, mutta tänä vuonna 2017 jotain kuitenkin metsästysreissulla tapahtui.

Olin ollut poikaystäväni luona yökylässä ja äitini haki minut. Autossa äiti sanoi, että iskä soitti, että Roope on loukannut jalkansa metsällä ja he ovat nyt tulossa kotiin. Huolestuin, mutta en osannut olettaa, että jalka olisi niin pahassa kunnossa. Kun Roope ja iskä tuli kotiin, ravasi Roope kolmella jalalla, vasen takanen ylhäällä pitäen. Järkytyin ja jäin hetkeksi silittelemään Roopea autotalliin ennen kuin menin sisälle. Seuraava päivä muutti maailmani.

Lähdimme aamulla eläinlääkärille, jossa Roope nukutettiin ja sen jaloista otettiin röntgenkuvat. Niissä ei näkynyt mitään, joten eläinlääkäri antoi diagnoosiksi polven ristisiteiden menneen poikki. Vaihtoehtoina kaksi eri hintaista leikkausta tai lopetus.

Seuraavat viikot meni itkien, pikkuhiljaa ajatus siitä, että Roope lopetettaisiin kävi toteen. Leikkaukset olivat kalliita, eikä edes muiden kokemusten mukaan luotettavia. Roope ei saisi niiden avulla luultavasti koskaan sen rakastaama elämää, niimpä päädyimme vaikeaan valintaa ja Roope lopetettiin.

Elämäni hirvein päivä koitti 28.9.2017. Menimme eläinlääkärille, jossa eläinlääkäri antoi ensin rauhoituspiikin, jonka vaikutuksen jälkeen sen viimeisen piikin. Silitin Roopea jonkun verran siinä eläinlääkärin huoneessa, mutta välillä en voinut muuta kuin itkeä. 

Seuraavana päivänä Roope vietiin meidän mökille ja haudattiin sinne, mutta en mennyt mukaan. Ajattelin, että minulle riittää eläinlääkärille mukaan tuleminen. Vielä en ole livenä Roopen hautaa nähnyt, mutta kuvien mukaan se on todella kaunis.

Siitä on nyt aikalailla tasan 8 vuotta, kun haimme Roopen ja olen onnellinen siitä, että varttua maailman parhaan koiran kanssa. Kasvoin hyvin paljon sen aikana, kun Roope oli meillä ja en tule koskaan unohtamaan sitä. Roope sai minut tajuamaan, että koirat kuuluvat elämääni ja en tule toivottavasti ikinä elämään ilman koiraa. 

Kiitos Roope, että juuri sinä olit elämäni ensimmäinen koira ja maailman paras koiraveli. Toivon, että tiedät olevan minulle hyvin tärkeä ja muista, että rakastan sinua aina, enkä tule unohtamaan sinua. 

Ensimmäiset näyttelyharkat ja infoa tästä joulukuusta

Heippa! Huomasitte varmaan, että banneri on vaihtunut, kuten myös blogin osoite. Sekä olette mahdollisesti huomannut myös, etten ole taas kahtena viikkona pudottanut postausta, mikä ei tule tapahtumaan tämän joulukuun aikana.

Ajattelin hyvittää tässä joulukuussa kaikki suureksi kasvaneet postausvälini. Ajattelin joulukuun aikana tehdä enemmän postauksia, joihin siis sisältyy pelkkien kuulumisten lisäksi postauksia erilaisista aiheista esimerkiksi Nelman varusteista ja muusta sen sellaista. Ja olisin todella kiitollinen, jos joulukuun aikana kommentoisitte postauksia, koska se toisi mulle lisäboostia, sekä tietoa, kiinnostaako sen tyyppiset postaukset jatkossakin.

Ajattelin aluksi tehdä joulukalenterin, mutta päätin olla rehellinen itselleni ja tajusin, että en saisi kaikkia luukkuja julkaistua tai saati tehtyä niistä laadukkaita. Panostan siis tällä kertaa laatuun, en määrään. Vaikka on tuo kymmenen postausta kuukaudessa mulle jo aika paljon, koska täytyy myöntää, että aina ei vain ole fiilistä kirjoittaa blogia.

Nelman kuulumisista vielä loppuun sen verran, että hyvin on mennyt. Tassunpohjiin jää ikävästi lumipaakkuja lenkeillä, joten leikkasin tänään tassunpohjakarvoja lyhyemmäksi, jos saataisiin lenkit kulkemaan ilman varpaiden järsimistä.

Tänä iltana käytiin myös näyttelytreeneissä ihan huvin vuoksi ja se nyt meni miten meni. Nelma osasi olla kyllä ihan hyvin, vaikkei oikein näitä näyttelyasentojuttuja vielä osaakkaan, mutta eipä meillä kiirettä ole. Ensimmäiset näyttelyt ois nimittäin suunnitteilla vasta lähempänä kesää. Mun osalta näyttelyharkat meni ihan plörinäksi, jossakin vaiheessa aloin ikävöimään Roopea katsellessani erästä pystykorvaa ja tirautin muutaman kyyneleenkin ja muutenkin mulla ei ollut mikään paras fiilis jostain syystä. Mutta enskerralla sitten paremmin!

Ainiin ja voitte halutessanne heittää tähän kommentteihin kysymyksiä mulle liittyen mun koiraharrastukseen, blogiin, Nelmaan tai vaikkapa Roopeen liittyen, niin voisin vastailla niihin jossakin vaiheessa tätä kuuta, ehkä jopa videolla!

Seuraamista, paikallaan oloa ja kapulan pitoa

Heippa! Reilu kaksi viikkoa sitten meillä oli Nelman kanssa viimeiset tokon ala-asteen harjoitukset ja seuraavana määränpäänä ois lukio (joo, tiiän oon ihmetelly itekki missä yläaste oikein on). Ennen lukioon vaadittavien taitojen harjoittelua, ajattelin kuitenkin pitää pienen hengähdyksen treenailusta ja toki myös kertoa tänne blogiin meidän ala-asteesta.

Ala-aste oli päällisin puolin eskarissa opittujen asioiden vahvistamista ja ns. soveltamista haastavempien juttujen parissa. Kertailimme esimerkiksi istu, maahan ja seiso, mutta eskarista poiketen harjoittelimme näissä paikalla olemista. Istuessa paikallaan olo sujuu meillä parhaiten, kun taas maaten huonoiten. Nelma oppi vasta vikoissa ala-asteen treeneissä, että ulkonakin voi makoilla paikallaan, vaikka minä en kyyki vieressä.

Seuraamisesta tuli meidän molempien lemppari. Se sujuu hyvin ja opettelemamme 360 asteen pyörähdykset ovat tosi kivoja Nelmankin mielestä. Koiran puolelle kääntyvät pyörähdykset ovat kuitenkin ongelma. Nelma ei mitenkään tajua, miten hänen korkeutensa muka pystyisi pyörimään itsensä ympäri. Mutta eiköhän me sekin harjoitella kunnolla tässä ajan kanssa.

Seurauksessa pyörähtämisen lisäksi opettelimme myös paikallaan pyörähtämistä ja tämä onnistuu jo ihan hyvin. Nelman vasen on kuitenkin vähän heikompi kuin oikea, mutta sekin paranee treenillä.

Otimme myös kapulan pitoa, joka osoittautui hyvinkin hankalaksi. Meidän neitiä ei nimittäin mauttomat puukapulat kiinnosta. Kolmella kerralla taidettiin ottaa kapulan pitoa ja kahdella ensimmäisellä Nelma ei millään suostunut ottamaan kapulaa suuhunsa. Viimeisellä kerralla sujui jo paremmin, mutta eiköhän tytsy alkanut puremaan sitä vähän. Onneksi tätäkin voi harjoitella kotona. Pitää ilmeisesti ostaa toko-kapula jossain vaiheessa.

Parhaiten onnistui kaikissa treeneissä luoksetulo, joka oli eskarissa meillä yksi heikoimpia. Ekoissa ala-asteen treeneissä mulla oli ihan varmat fiilikset, että Nelmalla menee taas monta minuuttia tulla luokseni ensimmäisen kutsumisen jälkeen, mutta niin se vain yllätti ja juoksi suorinta tietä minun luokseni. Tämä toistui joka treeneissä, kun harjottelimme luoksetuloa. Harjoittelimme myös luoksetuloa siten, että koira istuu eteen ja tämäkin sujui oikein hyvin alusta alkaen ja taidettiin ekalla kerralla saada ohjaajalta kehujakin.

Jokatapauksessa mukavaa oli ja uutta opittiin, vaikka parit treenit jäikin sen Nelman jalkakipuilun takia välistä. Inspiraatiota on harjoitteluun ja on niin ihana nähdä, miten oman koiran koulutus etenee.

Lukioon valmistautumisen aloitan luultavasti vasta joulu- tai tammikuussa, ja postaus-suunnitelmieni mukaan, ekat treenipostaukset taitavat tulla vasta ensi vuoden puolella (ellei tule pakottavaa tarvetta puhua niistä sitä ennen).

Ekat juoksut!

Heippa! Oon oottanu tässä jo pari kuukautta Nelman ensimmäisten juoksujen alkamista ja vihdoin se päivä koitti. Viime viikon keskiviikkona iltasella Nelma makoili tapansa mukaan selällään ja sitten huomasin, että nyt näyttää siltä, että pistetäämpä pöksyt jalkaan. (olimme siis ostaneet ne jo pari viikkoa sitten valmiiksi)

Oon ootellu jo jonkin aikaa juoksuja, koska neiti on jo tosiaan reilu 10 kuukautta ja käyttäytyminenkin on välillä ollut hieman sen mukaista, että hormoonit hyrrää. Muuten ei ole ollut käytöksessä suurempaa poikkeavuutta.

Keppejä, kontakteja ja ohjauskuvioita

Heippa! Huhhuh, niin se vain vierähti kaksi viikkoa ilman postauksen postausta ja ihan voin täydestä sydämestä luvata, että syy on aivan puhtaasti kouluhommista. Olen siis tällähetkellä lukion kakkosella ja tän hetkinen jakso on jotain ihan hirveää, aivan liikaa kaikkea koulutehtäviä ym. Ja niiden lisäksi en oo sitten jaksanu enää blogia kirjotella.

Nyt kuitenkin postauksen aiheeseen. Viime viikolla menimme syysloman ja Nelman lepoloman jälkeen pitkästä aikaa agilitytreeneihin, jotka olivatkin itseasiassa viimeiset tällä pentuagilitykurssilla. Tässä postauksessa ajattelin kertoa, mitä kävimme läpi kurssin aikana ja mitä siis tulemme treenailemaan jatkossa omatoimisesti kotona, mökillä, metsikssä tms.

Ensimmäiset jutut, mitä aloimme treenailemaan pentujen kanssa, oli kepit ja kiertäminen. Aloitimme kepit lähettämällä vasemmalta (koira vasemmalla puolella siis) ja itseasiassa vasta parin kerran jälkeen opetettiin lähettäminen oikealta puolelta (koira oikealla). Koko kurssin aikana emme harjoitelleet muuta keppeihin liittyvää ja siis vain kahdella kepillä ollaan menty. Kiertämistä ollaan otettu joka kerralla ja siinä koira kiertää jonkin tolpan, puun, penkin, tms.

Kepit sujuu ihan hyvin, kunhan Nelma ensin muistaa pointin. Täytynee siis opetella enemmän. Kiertäminen sujuu kentällä ja sisätiloissa, mutta metsikössä ei oikeastaan.

Muistaakseni toisella kerralla tutustuttiin kontaktien harjoitteluun ja erilaisiin koiran kehonhallintaa parantaviin liikkeisiin. Oli minikiikkulautaa, toista heiluvaa alustaa, erilaisia korokkeita, saaveja ja laatikoita.

Minä valitsin kahdesta kontaktista (juoksukontakti ja 2on2off) 2on2off:in, koska sen ohjaajamme osasi selittää paremmin ja muutenkin se tuntuu mukavemmalta. Voi olla, että opetan jossain vaiheessa myös juoksukontaktin. Kontaktiopettelu ja muut tämän kohdan jutuista on jäänyt pienmmälle treenailulle, joten kotona pitää ehdottomasti nyt alkaa tekemään näitä juttuja enemmän. Nelma hieman aristaa tuollaisia kiikkulautoja ja muita heiluvia alustoja, joten niiden opettelussa saa ajan kyllä kulumaan.

Ehkä puolet kurssista harjoittelimme kuitenkin ohjauskuvioita. Valssia, persjättöä ja takaaleikkausta.

Valssi sujuu parhaiten ja persjättöä ja takaaeikkausta alamme opettelemaan kunnolla vasta kun kiertäminen on hyvin hallussa. 

Agilityn treenailu jää nyt pitkäksi aikaa kotitreenailuksi, koska paikkakunnallamme on ohjaajista pulaa, joten tulevista kursseista ei ole varmuutta. Onneksi näissä asioissa on kuitenkin jo pitkälle ajalle opeteltavaa ja kyllä sitä aina keksii kaikkea tuon pikkuneidin pään menoksi, joten ei luulisi tulevan tekemisenpuute! Ja kyllähän sitä voi netistäkin oppia uusia agilityjuttuja niin kuin kaikkia muitakin juttuja!

Lepolomalta palailua, huh!

Heippa! Kerroin viime postauksessa, että Nelman vasen takajalka on reistaillut (luultavasti lihasrevähdys/venähdys).

Olin viikonlopun poikaystäväni mökillä ja Nelma oli puolestaan pe-la yön vanhempieni kanssa kotona ja la-su vanhempieni kanssa meidän mökillä. Sunnuntaina, kun näin Nelman, näytti jalka olevan pahemmassa kunnossa kuin aikaisemmin viikolla ja huolestuin. Ei se kuitenkaan paha ollut, mutta aristi sitä kävellessä enemmän kuin aikaisemmin ja seisoessa ei varannut sille painoa. Päätimme, että soitamme kuitenkin eläinlääkärille vasta tämän viikon alussa (aikaisemmin maanantaina (2.11.) olimme jo soittaneet sinne ja ohjeeksi annettiin vain lepoa ja särkylääkettä).

Maanantaina Nelma ei enää ontunut jalkaa suurinpiirtein yhtään, mutta olin sunnuntaista sen verran huolissani, että vaadin isääni soittamaan eläinlääkärille tiistai-aamuna. Eläinlääkäri sanoi kuulemma, että ei tarvitse olla huolissaan, sillä jos kyseessä on venähdys, voi paranemiseen mennä kauan ja tämä tieto helpotti oloani PALJON.

Tämän viikon aikana neiti ei sitten olekaan ontunut jalkaansa lähes yhtään, vaikka se on esimerkiksi riehunut ympäri taloa lelujensa kanssa. En kuitenkaan mennyt eilen agilityharkkoihin, koska se on kuitenkin melko vauhdikasta välillä.

Tänään kuitenkin menimme tokoon ja sanoin ohjaajalle alussa, että otamme rauhallisemmin tai lähdemme aikaisemmin, jos jalka alkaa näyttää kipeältä. Koko 45 minuutin aikana jalka ei näyttänyt lainkaan ontumisen merkkejä, vaikka Nelma hyppeli ihan innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa koirakavereiden kanssa kentälle. Treenit meni kaiken kaikkiaan hyvin ja neiti jaksoi keskittyä myös treenaamiseen, vaikkei aluksi meinannutkaan pysyä pöksyissään.

Jalka on siis ilmeisesti paranemaan päin, joten voin huokaista helpotuksesta. Pakko sanoa, että ei ole ollut mitenkään mukava tunne, että Nelmallakin on ollut jalka kipeänä Roopen tapaturman ja lopetuksen jälkeen. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä ja huomenna mulla itseasiassa alkaa syyslomakin! Jos jalka siis nyt paranee, voimmekin ensiviikolla harjoitella toko- ja agijuttuja oikein kunnolla ja postaustakin voisin kirjoitella sitten, kun pääsemme taas treenailun makuun.

Elämä jatkuu

Hei, nyt ollaan tasan viikko eletty ilman meidän rakasta Roopea ja poitsu on päässyt parempaan paikkaan, eikä enää joudu kärsimään kivuistansa.

Onhan siinä ollut sulattelemista, kun koulusta tullessani kukaan ei olekaan enää ulkona tervehtimässä häntä heiluen ja pienesti haukkuen. Ja monesti ulos mennessäni tai kotiin tullessani olen vilkaissut Roopen häkkin/juoksunaruun päin ja nähnyt sen tyhjyyden, joka muistuttaa minua siitä, että elämäni tärkein koira on nyt meidän perheen oma enkeli tuolla jossain.

Olen kuitenkin pystynyt jatkamaan elämääni eteenpäin ja osaan olla iloinen ja onnellinen muista asioista. Ja eipä sitä koirien kanssa kannattaisikaan elää, jos masentuisi iäksi kun luopumisen aika koittaa. Toki Roopea on kauhea ikävä ja joskus itkettää, mutta silloin ei auta muuta kuin antaa itkun tulla ja muistaa, että Roopella on nyt parempi olla.

Entä mitä meille kuuluu muuten? Noh, Nelmakaan ei ole säilynyt ruhjeitta. Viikko Roopen tapaturman sattumisen jälkeen isäni leikitti Nelmaa ulkona, kunnes yhtäkkiä pikkuneiti vinkaisi ja ontui hetken. Siitä eteenpäin Nelman jalkaan on sattunut hetkinä, jolloin se on lähtenyt juoksemaan kovaa vauhtiä, kolauttanut kyseisen jalkansa (vasen takanen) johonkin tai  kun neiti on horjahtanut portaissa, mikä on myös tapahtunut parin viikon sisään melko useasti (ei siis ole lentänyt portaita alas, vaan horjahtanut niin, että hieman tuntuu). Ontumiset ovat vain hetkellisiä about 10sek, joten vakavempaa vaivaa emme ole missään vaiheessa epäilleet.

Soitimme tämän viikon maanantaina eläinlääkärille Nelman jalkavaivasta ja hän sanoi ohjeeksi vain lepoa ja särkylääkettä. Ainoastaan, jos vaiva ei tunnu lähtevän, hän kehoitti ottamaan uudestaan yhteyttä ja tuomaan pikkuneidin tarkastettavaksi. Epäillään siis, että jalassa on vain lihasrevähdys tai jokin muu pieni, levolla hoituva, vaiva.

Ontumisia ei ole tainnut maanantain jälkeen olla ja Nelma on ollut oikeastaa täysilevossa koko viikon. Tokokin peruttiin tältä päivältä ja itseasiassa viime viikoltakin. Parempi levätä ihan kunnolla, ettei vaiva pahene.

Onkos teidän koirilla ollut tällaisia vaivoja? Mikä on ollut diagnoosi?

Hyvästi rakas koiraveljeni...

Lepää rauhassa maailman tärkein koirapoika, Roope. <3
10.10.2009 - 28.9.2017

Elän elämäni hirveimpiä aikoja

Hei... pahoittelen, ettei viime viikolla tullut postausta. Isäni ja Roope olivat lauantaina metsällä ja Roope loukkasi sielä jalkansa. Roope siis kulki kolmella jalalla vasen takanen ylhäällä, mutta kun jalkaa tunnusteli, ei poika reagoinut ollenkaan. Isäni soitti eläinlääkärille, joka oli kyseisenä päivänä menossa navettakeikalle Enontekiölle, joten pääsimme vasta sunnuntaina tutkituttamaan Roopen. Ajattelin, että kirjoitan sunnuntaina käynnin jälkeen postauksen, mutta diagnoosi ja siihen liittyvät toimimis-vaihtoehdot eivät antaneet minulle voimia muuta kun itkeä.

Sunnuntaina saimme eläinlääkäriajan kello 14:00. Eläinlääkäri tunnusteli jalkaa ja päätti, että annetaan Roopelle rauhottavia jalan tutkimista varten. Kun Roope väsähti, eläinlääkäri alkoi tutkia polven liikkeitä ja polvi kääntyi liikaa. Eläinlääkäri sanoi jo siinä vaiheessa epäilevänsä ristisiteen revenneen/menneen poikki, hän kuitenkin päätti kuvata Roopen röntgenissä poissulkeakseen murtumat tms. Kuvissa ei näkynyt poikkeavuuksia, joten eläinlääkäri vahvisti diagnoosinsa ristisiteestä. Siitä se kamaluus sitten alkoi...

Vaihtoehtoina: 700-900€ leikkaus, joka ei tuo metsäkoiraa takaisin, mahdollisesti jopa 2000€ leikkaus, joka onnistuessaan voi saada Roopesta vielä metsäkoiran ja viimeisenä se pahin, lopetus.

Roopen herätyspiikin ja herättelyn jälkeen lähdimme kotiin isäni ja hyvin tokkuraisen koiran kanssa. Veimme Roopen autotalliin toipumaan ja siellä sen tajusin. Rakas ja aina niin energinen, ensimmäinen perheessämme minun elämän aikana ollut, koira makoilee siinä lääketokkuroissaan polven ristiside suomeksi sanottuna paskana ja odottelee päätöstä siitä, saako enää jatkaa elämäänsä terveenä, ollenkaan vai joutuuko mahdollisesti elämään koko loppuelämänsä jonkunlaisen kivun kanssa.

Näitä kysymyksiä isänikin (ja tietenkin minä ja äitinikin) on miettinyt Roopen kohdalla, mutta päätöstä ei ole tietääkseni vielä lukittu. Tämä on kyllä kieltämättä yhdenlaista helvettiä odotella päätöstä, mutta minä olen yrittänyt varautua pahimpaan, koska isäni puheiden perusteella lopetus on vahvimmalla sijalla, ihan vain Roopeakin ajatellen ja ymmärrän sen kyllä, nimittäin tuo kalliimpi leikkaus ei taida olla edes vaihtoehto(kai).

Nyt voin kuitenkin vain odotella ja nauttia mahdollisesti viimeisistä hetkistä maailman tärkeimmän koirapojan kanssa.