Tavoitteita vuodelle 2018

Heippa! Tänä yönnä vuosi vaihtuu ja siksi ajattelinkin nyt tehdä postauksen tulevaan vuoteen liittyen. Mulla on vaikeuksia pysyä tavoitteissa ja suunnitelmissa, mutta rakastan suunnittelua ja siksi haluankin tehdä vanhoista blogeistani tavaksi muodostuneen tavoitteet uudelle vuodelle -postauksen.

1. Tavoitteeni on tärkein ja tämän haluan toteuttaa. Tavoitteenani on nimittäin alkaa käymään Nelman kanssa lenkillä enemmän. Koen välillä olevani hyvin surkea koiranomistaja sillä usein lenkkeily jää hyvin vähäiseksi. Roopen kanssa sain monesti hyvän lenkkeilyrytmin ja kävin lähes joka päivä puolen tunnin lenkillä ja tämä kuuluisi olla jokaisen koiran perusrutiineja, mutta minulle lenkille lähteminen on usein vaikeaa, vaikka itse lenkillä onkin melkeimpä aina tosi mukavaa. Tavoitteena olisi siis alkaa käymään vähintään viisi kertaa viikossa noin puolen tunnin lenkki, ennen kaikkea Nelman, mutta myös omankin hyvinvointini takia.

2. Tavoitteenani on treenata omatoimisesti tokoa ja toki siinä sivussa myös pentuagilityssä opittuja asioita sekä kaikkea muuta, mitä nyt keksiikään. Tokojuttuja haluan kuitenkin treenailla paljon ja pyrin saamaan omatoimiseenkin treenailuun jonkinlaisen rutiinin. Tähtään myös seuraavaan tokokurssiin, joita järjestetään keväisin ja syksyisin ja tavoitteenani olisi edetä itsenäisesti, jotta pääsisin viimeistään syksyllä tottelevaisuuskoulutuksen lukioon, jossa on jo muutamia osaamisvaatimuksia. (lukio siis on viimeksi käydymme ala-asteen jälkeen seuraava taso meillä tottelevaisuuskursseissa)

3. Tavoitteena on käydä Nelman kanssa joissakin näyttelyissä keväällä/kesällä. Olen jo koiraa etsiessäni päättänyt haluavani joku päivä kehään, joten tulevana vuonna olisi tarkoitus korkata näyttelymatkamme ja katsoa, miten sellainen luonnistuu. En siis ole ikinä itsekään osallistunut näyttelyihin, joten eka kerta mulle ja Nelmalle molemmille.

4. ja viimeinen tavoite liittyy tähän blogiin. Tarkoituksenani on siis alkaa bloggaamaan kunnolla niin, että postauksia tulisi vähintään kerran viikossa. Tiedän jo nyt, että tämä ei välttämättä lähde heti vuoden alusta rullaamaan, mutta tavoitteena onkin lähinnä opetella tämän vuoden aikana löytää sopiva rutiini ja postata paljon, koska uskon, että postausaiheita kyllä löytyy, jos vain miettii ja motivoituu kunnolla.

Onnellista uuttavuotta kaikille ja ihanaa, että jaksatte lukea blogiani!

Miten päädyin hankkimaan juuri Nelman?

Heippa! En muista tarkalleen minä vuonna, mutta about 6 vuotta sitten aloin haluamaan ikiomaa koiraa. Vinguin erityisesti syksyisin omaa koiraa, koska silloin Roope oli isäni kanssa metsillä ja tietenkin juuri silloin minulla oli intoa koiran kanssa puuhailuun.

Muistaakseni jopa ensimmäinen rotu, jota mietin, oli shetlanninlammaskoira, mutta se hiipui, koska äitini työkaveri sai beaglen pennun, jolle ajatteleltiin tehtävän parin vuoden päästä pennut. Niimpä innostuin beagleistä ja kävimme jopa katsomassa äitini työkaverin beagleä. Jokunen tovi vierähti ja eräänä kesänä mökillä ollessamme, isäni sukulainen tuli käymään pienen japaninpystykorvapennun kanssa ja siitä syttyi suuri innostus kyseistä rotua kohtaa. Olinkin parin vuoden ajan aivan varma, että jonain päivänä perheeseemme saapuisi minun oma japsipentu. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Vuoden 2016 kesällä jokin sai minut ajattelemaan, että japaninpystykorvassa ei ole sitä jotain. Niimpä aloin taas tutustumaan eri rotuvaihtoehtoihin. Tässä vaiheessa suhtautuminen asiaan oli jo huomattavasti kypsempää, joten aloin vihdoin laittamaan viestiä eri kasvattajille. Kyselin japsikasvattajien lisäksi tietoa corgikasvattajilta ja shelttikasvattajilta. Olin taas löytänyt sheltit ja pian minulla oli kaksi rotua jäljellä, japaninpystykorva ja shetlanninlammaskoira.

Aloin etsimään shelteistä ja japseista enemmän tietoa ja pyrin löytämään mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia kyseisistä roduista ja niin se sheltti vain voitti. Luonne ja soveltuvuus moniin lajeijin sekä ensimmäiseksi koiraksi kiehtoivat ja jokin siitä japsista vaan puuttuu, en tiedä vieläkään mikä.

Syksyllä minulla oli jo kasvattaja tiedossa, ja pentue oli tulossa tammikuulle 2017. Soittelimme kasvattajan kanssa vuoden 2016 lopussa, mutta tammikuun alussa sain elämäni parhaimman soiton; pennut ovat syntyneet 2.1. ja toinen niistä on minulle, jos vain haluan sen. 14.1. laitoin kasvattajalle viestin, että otamme pennun.

Helmikuun puolivälissä menimme katsomaan pentuja ja jo kuvista suosikikseni oli noussut Onneliksi nimetty pentu. Nähtyämme pennut, tykkäsin edelleen enemmän Onnelista. Se oli kahdesta pennusta isompi ja tykkäsi pyöriä ympäriinsä enemmän kuin toinen. Onnelin minä sitten valitsin ja 27. helmikuuta haimme sen kotiin ja uudeksi nimeksi valikoitui Nelma.

Tässäpä oli tarina, miten päädyin juuri shetlanninlammaskoiraan ja juuri Nelmaan. Yhden päivän kaduin, mutta vain siitä syystä, että Roope päätettiin lopettaa ja ajatus tuntui hirveältä, mutta sitä lukuunottamatta en ole päivääkään katunut. Koiran hankinta juuri siinä vaiheessa oli mahtava valinta. Ja en olisi ikinä voinut kuvitella, että ensimmäinen oma koirani voisi olla näin nappivalinta. Nelma on täydellinen koira juuri minulle.

Meille tulee pikkuveijari!

Heippa! Nyt uskallan vihdoin tänne blogiinikin kertoa, että meille on tulossa uusi perheenjäsen.

Jonkun aikaa Roopen lopetuksen jälkeen isäni alkoi tarkkailemaan tulevia pohjanpystykorvapentueita ja soittikin parille kasvattajalle. Yhdestä pentueesta varattiin uros, mutta valitettavasti kyseinen pentue jouduttiin saattamaan hätäsektiolla maailmaan ja vain kaksi narttua jäi eloon.

Jokunen tovi kului ja serkkuni sattui juttelemaan isäni kanssa ja hän kertoi kaverillaan olevasta pohjanpystykorva-suomenpystykorvamixpentueesta. Isäni innostui ja soitti kyseiselle henkilölle. Pari viikkoa taisi mennä, että saimme varmistuksen, pentueen ainoa uros on varattu meille. Yhtenä iltana Isäni laukkoi innoissaan yläkertaan ja ilmoitti ”minä saan pennun” (tai jotain tuollaista).

Eräänä luantaina (9.12.) Kävimme sitten katsomassa pentuja, jotka olivat silloin viisi viikkoisia, todella suloisia ja PIENIÄ. Meidän pentu oli kaikkein energisin kaikista kolmesta pennusta ja pentueen nartuista toinen leikki uroksemme kanssa ja toinen oli hieman arempi yksilö. Suloisia olivat kaikki!

Koskas tämä pikkuherra sitten oikein meille tulee? Noh, tammikuun ekalla viikolla, eli ensiviikolla! Minä en malta odottaa nähdä, miten Nelma suhtautuu uuteen tulokkaaseen, mutta eiköhän se hyvin mene! Viimeistään parin viikon päästä saatte tietää, miten meillä on pennun kanssa mennyt.

Kaikki postauksen kuvat otettu silloin, kun pennut oli viisiviikkoisia (kun kävimme katsomassa niitä)

Hyvää Joulua!

Millainen tämä meidän Nelma oikeastaan on?

Heippa ja tervetuloa ensimmäisen (jos infoa ei lasketa) joulukuu-videoni pariin! Ajattelin tänään kertoa hieman faktoja tämän blogin päätähdestä elikkä Nelmasta.

Nelma ...

... on ollut todella helppo pentu. En olisi ikinä uskonut, että koiranpentu voisi olla niin kiltti kuin Nelma. Mitä nyt pienempänä puri listoja ja kodinhoitohuoneemme portaankulmaa sekä reiitti parit sukat, mutta on tehnyt hyvin vähän tuhoja ainakin verrattuna villeimpiin tarinoihin ja videoihin mitä on tullut nähtyä.

... on hyvin ihmisrakas. Meidän neiti haluaisi aina rynnätä rapsuteltavaksi, kun kadulla tulee vastaan ihminen ja varsinkin, jos sitä kohti kävelee niin se alkaa hyppiä ja pyöriä ihan innoissaan.

... on tosi kova tyttö nuolemaan. Sitten kun on päästy vihdoin rapsuteltavaksi (tai vaikka ei ees rapsuteltavaksi) niin alkaa hullu nuoleminen ja ne, jotka ovat meidän Nelmaa joskus rapsuttaneet, eivät varmasti ole välttyneet sen pusuilta. Neiti on siitä asti ollut kova nuolemaan, kun oppi olemaan purematta.

... tunkee lähes aina rapsuttaessa takapuolensa ihmistä päin ja oikeastaan myös silloin vaikka ei rapsuttaisi, jos joku tulee kotiin tai meille kylään ja/tai se haluaa huomiota. Sillä on tapana pakittaa ihmistä päin ja jos sattuu istumaan lattialla, istuu se monesti syliin pakittaen.

... on todella hiljainen. Meidän neiti ei turhasta urputa. Se ei hauku, jos joku tulee meille kotiin, eikä se hauku muille koirille (paitsi hyvin harvoin, jos toinen koira haukkuu Nelmalle). Ne harvat kerrat, kun Nelma haukkuu, on yleensä silloin, kun isäni kiusaa sitä/leikkii sen kanssa.

... nukkuu tosi usein selällään. Entiiä, onko tämä joku shelttien juttu, koska monesti shelttien face-ryhmässä tulee vastaan samanlaisia tapauksia, mutta Nelma siis nukkuu hyvin usein selällään ja monesti jopa monta minuuttia putkeen, mikä on tietääkseni harvinaista koirilla(?) vai olenko väärässä?

... osaa sanat ruoka ja syömään. Aina, kun joku sanoo vahingossa jommankumman sanoista, Nelma alkaa pyörimään innoissaan. Ja auta armias, kun ollaan Nelman kanssa yläkerrassa ja joku kutsuu minut (tai Nelman) syömään, neiti nousee samantien ja kipittää alakertaan nanosekunneissa.

... on ahmatti. Tämä nyt on tyypillistä shelttiä, mutta meidän Nelma ainakin rakastaa ruokaa ja herkkuja. Se syö kaiken ruoan, mitä eteen tulee, oli se sitten kurkkua tai nakkeja. Tämä on kyllä hyvä puoli siinä, että koulutus on herkkujen kanssa helppoa ja kaikki lääketabletitkin menee alas tuosta noin vaan.

Toivon, että piditte näistä faktoista, pyrin valitsemaan mukaan myös niitä Nelman hauskimpia tapoja, kertokaa ihmeessä oliko nämä sellaisia!

Elämäni tärkein koira

Haaveilimme siskoni kanssa koko lapsuutemme koiraa perheeseemme. Samana vuonna, kun täytin yhdeksän, haaveemme toteutui. Oli joulukuu 2009, kun haimme pienen suomenpystykorvapennun kotiimme. Siitä päivästä asti tämä kyseinen koira on ollut elämäni tärkein koira ja sitä se tulee aina olemaan.

Pennun nimi oli Roope, se nimi oli päätetty jo kasvattajalla ja se pysyi. Täydellinen nimi elämäni koiralle, veljelleni. Pentuvuodet menivät nopeasti, koulukaverini kävivät katsomassa uutta koiranpentuamme ja minä esittelin sitä ylpeästi kaikille. Monet kerrat tulin koulusta ja tuholainen odotti minua jätöksineen kodinhoitohuoneessa, mutta sitten siivottiin yhdessä ja leikittiin.

En muista tarkalleen koska se oli, mutta jossain vaiheessa Roope oli jo niin iso, että se muutti ulos häkkiin ja päivisin juoksunaruun. Siellä häkissä se aina haukkui iloisena, kun tulin koulusta ja sitten päästin sen juoksunaruun päiväksi, kylmimmillä keleillä sisälle joksikin aikaa. Kasvettuaan se ei enää viihtynyt sisällä puolta tuntia kauempaa, mutta onneksi pystyi mennä uloskin telmimään ja lenkkeilemään.

Kesät, talvet ja keväät olivat aikaa, jolloin innostuin aina välillä kouluttamaan Roopea puskatokoiluun, agilityyn ja jopa koiratanssiinkin. Näistä ei metsäpojan kanssa oikein tullut mitään, mutta komeasti se hyppi esteitä ja menihän ne tokoilutkin välillä ihan ok:sti. 

Syksyt oli aina ne pahimmat. Metsästyskausi. Viikonloput Roope lähti iskän kanssa metsälle ja tietenkin juuri silloin halutti lenkkeillä ja temmeltää Roopen kanssa. Roopelle metsästyskaudet olivat toki niitä parhaita, sillä tämä poika nautti eniten metsässä juoksentelusta ja isännän kanssa puuhailusta (olihan se pääasiassa iskän metsäkoira).

Metsästyskaudet olivat myös siinä mielessä pahoja, että ikinä ei tiennyt, mitä voi tapahtua. Mietin monet kerrat, miten Roope voi ja onhan sillä varmasti kaikki hyvin. Ensimmäisinä vuosina, kun ei ollut tutkapantaa, Roope karkaili monesti, joten jännitin monet kerrat, että se katoaa lopullisesti jonnekin metsikköön. Roope ei kadonnut koskaan lopullisesti metsiin, mutta tänä vuonna 2017 jotain kuitenkin metsästysreissulla tapahtui.

Olin ollut poikaystäväni luona yökylässä ja äitini haki minut. Autossa äiti sanoi, että iskä soitti, että Roope on loukannut jalkansa metsällä ja he ovat nyt tulossa kotiin. Huolestuin, mutta en osannut olettaa, että jalka olisi niin pahassa kunnossa. Kun Roope ja iskä tuli kotiin, ravasi Roope kolmella jalalla, vasen takanen ylhäällä pitäen. Järkytyin ja jäin hetkeksi silittelemään Roopea autotalliin ennen kuin menin sisälle. Seuraava päivä muutti maailmani.

Lähdimme aamulla eläinlääkärille, jossa Roope nukutettiin ja sen jaloista otettiin röntgenkuvat. Niissä ei näkynyt mitään, joten eläinlääkäri antoi diagnoosiksi polven ristisiteiden menneen poikki. Vaihtoehtoina kaksi eri hintaista leikkausta tai lopetus.

Seuraavat viikot meni itkien, pikkuhiljaa ajatus siitä, että Roope lopetettaisiin kävi toteen. Leikkaukset olivat kalliita, eikä edes muiden kokemusten mukaan luotettavia. Roope ei saisi niiden avulla luultavasti koskaan sen rakastaama elämää, niimpä päädyimme vaikeaan valintaa ja Roope lopetettiin.

Elämäni hirvein päivä koitti 28.9.2017. Menimme eläinlääkärille, jossa eläinlääkäri antoi ensin rauhoituspiikin, jonka vaikutuksen jälkeen sen viimeisen piikin. Silitin Roopea jonkun verran siinä eläinlääkärin huoneessa, mutta välillä en voinut muuta kuin itkeä. 

Seuraavana päivänä Roope vietiin meidän mökille ja haudattiin sinne, mutta en mennyt mukaan. Ajattelin, että minulle riittää eläinlääkärille mukaan tuleminen. Vielä en ole livenä Roopen hautaa nähnyt, mutta kuvien mukaan se on todella kaunis.

Siitä on nyt aikalailla tasan 8 vuotta, kun haimme Roopen ja olen onnellinen siitä, että varttua maailman parhaan koiran kanssa. Kasvoin hyvin paljon sen aikana, kun Roope oli meillä ja en tule koskaan unohtamaan sitä. Roope sai minut tajuamaan, että koirat kuuluvat elämääni ja en tule toivottavasti ikinä elämään ilman koiraa. 

Kiitos Roope, että juuri sinä olit elämäni ensimmäinen koira ja maailman paras koiraveli. Toivon, että tiedät olevan minulle hyvin tärkeä ja muista, että rakastan sinua aina, enkä tule unohtamaan sinua. 

Ensimmäiset näyttelyharkat ja infoa tästä joulukuusta

Heippa! Huomasitte varmaan, että banneri on vaihtunut, kuten myös blogin osoite. Sekä olette mahdollisesti huomannut myös, etten ole taas kahtena viikkona pudottanut postausta, mikä ei tule tapahtumaan tämän joulukuun aikana.

Ajattelin hyvittää tässä joulukuussa kaikki suureksi kasvaneet postausvälini. Ajattelin joulukuun aikana tehdä enemmän postauksia, joihin siis sisältyy pelkkien kuulumisten lisäksi postauksia erilaisista aiheista esimerkiksi Nelman varusteista ja muusta sen sellaista. Ja olisin todella kiitollinen, jos joulukuun aikana kommentoisitte postauksia, koska se toisi mulle lisäboostia, sekä tietoa, kiinnostaako sen tyyppiset postaukset jatkossakin.

Ajattelin aluksi tehdä joulukalenterin, mutta päätin olla rehellinen itselleni ja tajusin, että en saisi kaikkia luukkuja julkaistua tai saati tehtyä niistä laadukkaita. Panostan siis tällä kertaa laatuun, en määrään. Vaikka on tuo kymmenen postausta kuukaudessa mulle jo aika paljon, koska täytyy myöntää, että aina ei vain ole fiilistä kirjoittaa blogia.

Nelman kuulumisista vielä loppuun sen verran, että hyvin on mennyt. Tassunpohjiin jää ikävästi lumipaakkuja lenkeillä, joten leikkasin tänään tassunpohjakarvoja lyhyemmäksi, jos saataisiin lenkit kulkemaan ilman varpaiden järsimistä.

Tänä iltana käytiin myös näyttelytreeneissä ihan huvin vuoksi ja se nyt meni miten meni. Nelma osasi olla kyllä ihan hyvin, vaikkei oikein näitä näyttelyasentojuttuja vielä osaakkaan, mutta eipä meillä kiirettä ole. Ensimmäiset näyttelyt ois nimittäin suunnitteilla vasta lähempänä kesää. Mun osalta näyttelyharkat meni ihan plörinäksi, jossakin vaiheessa aloin ikävöimään Roopea katsellessani erästä pystykorvaa ja tirautin muutaman kyyneleenkin ja muutenkin mulla ei ollut mikään paras fiilis jostain syystä. Mutta enskerralla sitten paremmin!

Ainiin ja voitte halutessanne heittää tähän kommentteihin kysymyksiä mulle liittyen mun koiraharrastukseen, blogiin, Nelmaan tai vaikkapa Roopeen liittyen, niin voisin vastailla niihin jossakin vaiheessa tätä kuuta, ehkä jopa videolla!