Elän elämäni hirveimpiä aikoja

Hei... pahoittelen, ettei viime viikolla tullut postausta. Isäni ja Roope olivat lauantaina metsällä ja Roope loukkasi sielä jalkansa. Roope siis kulki kolmella jalalla vasen takanen ylhäällä, mutta kun jalkaa tunnusteli, ei poika reagoinut ollenkaan. Isäni soitti eläinlääkärille, joka oli kyseisenä päivänä menossa navettakeikalle Enontekiölle, joten pääsimme vasta sunnuntaina tutkituttamaan Roopen. Ajattelin, että kirjoitan sunnuntaina käynnin jälkeen postauksen, mutta diagnoosi ja siihen liittyvät toimimis-vaihtoehdot eivät antaneet minulle voimia muuta kun itkeä.

Sunnuntaina saimme eläinlääkäriajan kello 14:00. Eläinlääkäri tunnusteli jalkaa ja päätti, että annetaan Roopelle rauhottavia jalan tutkimista varten. Kun Roope väsähti, eläinlääkäri alkoi tutkia polven liikkeitä ja polvi kääntyi liikaa. Eläinlääkäri sanoi jo siinä vaiheessa epäilevänsä ristisiteen revenneen/menneen poikki, hän kuitenkin päätti kuvata Roopen röntgenissä poissulkeakseen murtumat tms. Kuvissa ei näkynyt poikkeavuuksia, joten eläinlääkäri vahvisti diagnoosinsa ristisiteestä. Siitä se kamaluus sitten alkoi...

Vaihtoehtoina: 700-900€ leikkaus, joka ei tuo metsäkoiraa takaisin, mahdollisesti jopa 2000€ leikkaus, joka onnistuessaan voi saada Roopesta vielä metsäkoiran ja viimeisenä se pahin, lopetus.

Roopen herätyspiikin ja herättelyn jälkeen lähdimme kotiin isäni ja hyvin tokkuraisen koiran kanssa. Veimme Roopen autotalliin toipumaan ja siellä sen tajusin. Rakas ja aina niin energinen, ensimmäinen perheessämme minun elämän aikana ollut, koira makoilee siinä lääketokkuroissaan polven ristiside suomeksi sanottuna paskana ja odottelee päätöstä siitä, saako enää jatkaa elämäänsä terveenä, ollenkaan vai joutuuko mahdollisesti elämään koko loppuelämänsä jonkunlaisen kivun kanssa.

Näitä kysymyksiä isänikin (ja tietenkin minä ja äitinikin) on miettinyt Roopen kohdalla, mutta päätöstä ei ole tietääkseni vielä lukittu. Tämä on kyllä kieltämättä yhdenlaista helvettiä odotella päätöstä, mutta minä olen yrittänyt varautua pahimpaan, koska isäni puheiden perusteella lopetus on vahvimmalla sijalla, ihan vain Roopeakin ajatellen ja ymmärrän sen kyllä, nimittäin tuo kalliimpi leikkaus ei taida olla edes vaihtoehto(kai).

Nyt voin kuitenkin vain odotella ja nauttia mahdollisesti viimeisistä hetkistä maailman tärkeimmän koirapojan kanssa.

Ala-aste aloitettu!

Heippa! Alkuun haluan kiittää viime postaukseen tulleesta palautteesta. Olin postaukseen itse todella tyytyväinen sekä sisällön, että kirjoitus"tyylin" kannalta ja kommentit boostasivat ilahtuneisuuttani entisestään, kiitos!

Aloitimme tällä viikolla tottelevaisuuskoulutuksen ala-asteen, joka on siis jatkoa kesällä käymällemme eskarille, josta olenkin kirjoittanut tänne blogiin hieman. Ala-asteella on huomattavasti vähemmän ilmoittautuneita koirakoita, mikä on mielestäni tosi hyvä juttu. Ei tarvitse seisoskella ja odotella niin kauan koirakoiden tehdessä yksitellen suorituksia.

Treenit alkoivat sillä, että ohjaaja kävi kaikkien koirien luona ja poikkeuksena eskarista, nyt koira ei enää saa rynniä tulevan henkilön rapsuteltavaksi vaan on pysyttävä paikoillaan ja antaa ihmisen tulla itse luokse. Tämä on Nelmalle melko vaikeaa, koska neiti on aina niin innoissaan, jos ihminen tulee sitä kohti, mutta kyllä se osasi paikallaankin odottaa, kun käskin.

Lisäksi harjoittelimme seuraamista, sivulle menoa, paikallaan oloa ja luoksetuloa. Kerroinkin aikaismmin blogissani, että eskarissa luoksetulo ei oikein sujunut ja pelkäsinkin sitä hieman, ennen ala-asteelle menoa. Kun ohjaaja sanoi treeneissä, että nyt otetaan luoksetuloa niin mulle tuli semmonen "apua"-olo, mutta pyrin siirtämään ajatukseni positiivisempaan suuntaan ja en turhaan, luoksetulo onnistui nimittäin oikein hyvin. Nelma otti heti kontaktin minuun ja juoksi suoraa päätä luokseni, kun sanoin käskyn "tänne". Oon niin ylpeä Nelmasta ja nyt kun miettii niin onhan tuo luoksetulo muutenkin parantunut, pihallakin uskallan taas käyttää Nelmaa irti, koska se tulee aina luokse kun pyydän (toki asiaa auttaa se, että Nelma tietää herkkujen olevan taskussani).

Seuraaminen sujui yllättävän hyvin, ja kyllä huomaa, että se sujuu paremmin hihnan ollessa löysemmällä. Paikallaan olo sujui hyvin, jos miettii tähän astista harjoittelumäärää, joka ei ole ollut kovin päätä huimaava. Meidän eskarin vahvuus, sivulle meno, ei kuitenkaan sujunut niin kuin ennen, koska olimme ennen sitä juuri vaihtaneet paikkaa ja Nelma innostui eräästä koirasta niin paljon, ettei jaksanut yhtään keskittyä minuun. Kontaktin saaminen oli varmaan vaikeinta mitä ikinä tähän asti on ollut, ja herkutkaan ei kiinnostanut yhtään, mikä on hyvin epänormaalia Nelmalta. jonkun ajan kuluttua sain kuitenkin kontaktin itseeni ja sivulle meno sujui ihan ok:sti, mitä nyt oli hieman hutiloiva koira ja uusintoja tuli otettua useampi, koska Nelma tuli niin vinosti viereeni.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis treeneistä ja aloittelen uuden tokokurssin iloisin mielin!

Mietteitä agilitystä

Heippa! 

Minä en ole koskaan ajatellut, että agility olisi minua kiehtova harrastus. Olen pitänyt enemmän kiinnostavana koiratanssia ja ihan perus tokoa, sekä näyttelyitä ja nämä ovatkin olleet ne asiat, joita olen ilmoittanut touhuavani oman koirani kanssa, ennen kuin Nelma edes tuli meille.

Selailin facebookista Sodankylän karvakuonojen ryhmää ja vastaani tuli ilmoitus tänä syksynä järjestettävästä pentuagilitystä ja vaikka agility ei mua kiinnostakkaan kummemmin, ajattelin ilmoittautua, koska onhan se mukava tutustua erilaisiin juttuihin ja erityisesti sana 'pentu' inspiroi minua ilmoittautumaan. Haluan nimittäin Nelmalle myös omanikäisiä kontakteja, sillä esimerkiksi tokon eskarissa oli aloittelevia koiria joka ikäluokasta ja Nelma oli tietääkseni ainoa tänä vuonna syntynyt.

Nelma lähdössä ensimmäiseen pentuagilityyn

Ensimmäiset harjoitukset olivat 31.8. eli tämän viikon torstaina. Olin ihan pihalla, kun treenien vetäjä puhui kahdesta erilaisesta kontaktimuodosta (2on2off ja juoksukontakti), enkä ymmärtänyt yhtään mikä oli mikäkin ja miten ne tapahtuvat, mutta onneksi ohjaaja laittoi meille sähköpostitse liitteen, jossa selitetään agilityn asioita. Lueskelin liitettä kotonani perjantai-iltana ja tajusin vihdoin mitä nämä kaksi tarkoittaa ja sitten päässäni soi kello. Agility kiinnostaa minua hyvin paljon ja haluan edetä siinä Nelman kanssa.

Haluaisin vain harjoitella kaikkia uusia asioita Nelman kanssa kokoajan ja kehittyä mahdollisimman nopeasti kyseisessä lajissa, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Kaikilla tai ainakin suurimmalla osalla agilityssä käyvistä pennuista, Nelma mukaan lukien, kiinnostaa luonnollisesti muut koirat enemmän kuin omistajan kanssa työskentely, joten eteneminen on hidasta. Yhteiset treenit ovat sekavia ja emme pääse etenemään kovaa vauhtia paikan päällä, joten saamme jokaisella kerralla asioita harjoiteltavaksi kotona.

Olemme harjoitelleet ensimmäisen treenikerran kotiläksyjä askerasti Nelman kanssa tänä viikonloppuna ja on tapahtunut kehitystä. Harjoittelimme siis ensimmäisellä treenikerralla kiertämistä ja keppejä. Itse "tunnilla" Nelma kiinnitti huomiota muihin pentuihin ja treenaamisesta ei meinannut tulla mitään, mutta lopputunnista alkoi sujua ja Nelma jaksoi keskittyä minuun ja harjoitteluun. Neiti tajusi jo koulutuskentällä keppien ja kiertämisen idean ja kotona olemme vahvistaneet osaamista.

Harjoittelemme siis keppejä aluksi kahdella ja tarkoituksena on, että koira oppii menemään ensimmäisen kepin oikealta puolelta ja kun tämä toteutuu, palkataan.

Kiertämisessä tarkoituksena on vain yksinkertaisesti kiertää esimerkiksi keppi tms.

Tähän alas voi linkkailla agilityharrastajien blogeja ja erityisesti pentujen kanssa agilityä aloittelevien blogit kiinnostavat!